keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Rakenna ja Remontoi -messujen antia

Veimme lapset sunnuntaiaamuna hoitoon ja vietimme miehen kanssa kahdenkeskisen aamupäivän Vantaan Rakenna ja Remontoi-messuilla. Samat messut järjestettiin lokakuussa, jolloin keskustelimme talotoimittajien ja perustusurakoitsijoiden kanssa.


Kuva: Rakentaja.fi

Kuva: Rakentaja.fi


Tällä kertaa keskityimme maalämpötoimittajiin sekä keskuspölynimureihin. Keskuspölynimureista kirjoittelen erikseen.

Maalämpötoimittajat olivat hyvin edustettuina messuilla. Mieheni on vakuuttunut kierukkavaraajasta, joten näillä näkymin ratkaisuksi tulee Oilon tai Nibe+Akvaterm (jonka Nibe on ostanut). Laitoimme tarjouspyynnöt maalämpötoimittajille maanantaina ja parin viikon sisään olemme fiksumpia valinnan suhteen. Hinnan lisäksi valinnassa painaa ainakin toimittaja ja palvelutaso sekä takuu. On muuten hieman haastavaa erottaa maalämpötoimittajia toisistaan, kun suurin osa niistä on LämpöJOTAIN. 

Maalämmön ja pölynimureiden lisäksi katselimme messuilla ovia, mutta selkeää Kaskipuun Ounaksen voittanutta ei tullut vastaan. Kurkistimme myös 10-Lattioiden laattavalikoimaa, johon voisi tutustua laajemminkin. Lammi Kivitalojen kanssa kävimme vaihtamassa kuulumiset ja muutamalla urakoitsjalla on jo kevät täynnä. Onneksi rakennekuvien pitäisi tulla tällä tai ensi viikolla ja saamme lopullisen tarjouskilpailun pidettyä ja urakoitsijan valittua.


perjantai 24. tammikuuta 2014

Pyrolyysipuhdistusvertailun tulokset - ei toimi!

Kuluttaja-lehti (1/2014) on vahvistanut omat arvailuni siitä, ettei pyrolyysiuunit toimi ihan niin hienosti kuin miltä kuulostaa. Pyrolyysitoiminnolla varustettujen uunien pitäisi puhdistua automaattisesti uunin nostaessa lämpötilan todella korkeaksi, jolloin lika palaa tuhkana pois - huis vaan! Tuntikausia uunia hinkanneena tämä kuulostaa mahtavalta ominaisuudelta, mutta kuten niin monissa uusissa toiminnoissa, kaikki ei ole vielä ihan kohdallaan.

Bosch HBG761620S - pyrolyysien parhaimmistoa

Iltasanomien mukaan testissä olleista kahdeksasta uunista puolessa rasvatahrat eivät lähteneet kunnolla, uuni savutti ja uuniluukku kuumeni. Myös paremman puolen uunien toiminnoissa oli parantamisen varaa, koska pyrolyysi levitti huoneilmaan pahanhajuista savua. Parhaita olivat Siemensin ja Boschn n. 1300 euroa maksavat uunit.

Siemens HB63AB512S - pyrolyysien parhaimmistoa

Eli parhaassa tapauksessa uuni on puhdas, mutta koko asunto haisee. Juu ei kiitos, ainakaan useiden satojen eurojen lisähinnalla. Mietitään pyrolyysiä uudelleen sitten keittiörempan yhteydessä parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Jos se on siihen mennessä saatu toimimaan tarkoituksenmukaisesti tai keksitty jotain vähemmän vaarallisen kuuloista.

Kodinhoitohuoneen ja pukuhuoneen kalustus

Kodinhoitohuoneen kalustuksessa päädyimme yhteen korkeaan kaappiin ja pidempään pöytätasoon kahden korkean kaapin sijaan. Laskutilaa kuitenkin tuossa tilassa tarvitsee vaikka kuinka. Likapyykkikorit tulee näillä näkymin ovenpuolimmaiseen alakaappiin. Pitää pestä pyykkiä riittävän usein, ettei pursua koreista yli!


Vasemmalla ikkunan alla on Stalan teräsallas. Koko taso on terästä, jolloin se on helppo pitää puhtaana, eikä erillistä tasoa tarvita muutamia senttejä reunoilla. Altaan ja oven väliin tulee kura-allas ja jonkinlainen teline kuravaatteiden ripustamista varten.

Erillistä kuivauskaappia ei tule. Nykyinen kuivausrumpu jatkaa matkaansa uuteen kotiin ja kodinhoitohuone on sen verran leveä, että sinne mahtuu myös tavallinen kuivausteline. Myös jonkinlainen seinään kiinnitettävä ja levitettävä kuivausteline voisi olla kätevä. Täytyykin tutustua vaihtoehtoihin.

Korkeaan kaappiin tulee siivouskaappi, josta keskuspölynimurin johto vie melkoisesti tilaa. Lisäksi sinne tulee mahtua moppeja yms. siivoustarvikkeita. Näitä mahtuu myös allaskaappiin.


Pukuhuoneeseen tulee yksi korkea kaappi, penkki vetolaatikoilla sekä pienet yläkaapit. Pyykkikuilu tulee joko pukuhuoneen korkean kaapin tai siivouskaapin yläosaan, josta ne vedetään alas ja lajitellaan pyykkikoreihin. Pukuhuoneen korkeaan kaappiin saa pyyhesäilytyksen ja yläkaappeihin ja alalaatikoihin mahtuu tohveleita, rasvoja ja pesuaineita. Kaappien vastapäiselle seinälle tulee peili. Oikeasta ovesta on käynti kylpyhuoneeseen.

Kuvat ja kalusteet Domus

torstai 23. tammikuuta 2014

Keittiökuvia!

Keittiökuvat saapuivat vihdoin ja tässä hieman maistiaisia tulevasta keittiöstämme. Olen edelleen todella innoissani tästä ja mielelläni kokkailisin jo uudessa kodissa!

Tässä keittiö-ruokailu-olohuone-tila, tosin vanhalla keittiö-pohjalla. Keittiöstä tulee kuvasta poiketen niemekemallinen ratkaisu, jolloin tila jää avarammaksi.

Keittiö-ruokailu-olohuone pohjaratkaisu

Alla tulevaa keittiötämme. Kuvat ja keittiö tulevat Domukselta.

Ruokailutilan suunnasta

Takka ei tule aivan noin lähelle kuin kuvissa. Pakastimen ja takan välille jää noin puoli metriä. Mietimme vielä rakennetaanko välissä olevaa seinää vai ei. 

Niemekkeen vasemmassa reunassa on niemekkeen alle avautuva kaappi. Näin saimme nurkan paremmin hyötykäyttöön.

Olohuoneen suunnasta

Liesituuletin on integroituna yläkaapin sisälle. Näyttää mielestäni näin yhtenäiseltä ja rauhalliselta. Kaappien yläpuolelle tulee epäsuora valaistus. 

Keittiöstä ruokalutilan suuntaan

Ruokailutila tulee niemekkeen taakse ja takaseinälle tulee iso ikkuna. Päädyimme lopulta sijoittamaan myös toisen ikkunan (kuvassa näkyvä pitkulainen ikkuna) ruokailutilaan keittiön sijaan. Altaan takana ikkuna olisi vielä mennyt, mutta en halua jatkuvasti hinkata rasvatahroja ikkunasta ja tiedän, että ne häiritsisivät minua kuitenkin jatkuvasti. Tästä syystä ikkunaa ei lieden taakse sijoiteta. Ikkunat ovat vielä pohjoiseen, joten aamuaurinkokan ei sieltä aamukokkia herättelisi.

Keittiö ja kuvat Domukselta.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Naapurikuulemiset hoidettu!

Perjantaina kävimme viemässä naapurikuulemislomakkeet rakennusvalvontaan. Tällä kertaa myös allekirjoittanut pääsi käymään tuossa kuuluisassa toimistorakennuksessa. Lupamme on käsittelijällä valmistelussa ja ainakaan toistaiseksi ei ole tullut puutteita. Toivotaan, että kaikki menee odotetun aikataulun mukaisesti ja meillä on lupa helmikuun loppuun mennessä.



Naapurikuulemiset hoitui hyvin. Viimeisenä odotimme lappua kaupungin tonttiosastolta. Tämän saamiseen meni n. 3 viikkoa ja kaksi puhelua. Naapureilla ei ollut huomautettavaa suunnitelmiin liittyen, vain tonttiosasto huomautti, että heidän tonttinsa ovat vuokrattuina ja vuokralaiset pitää kuulla myös. Nämä olimme hoitaneet jo aiemmin.

Tällä viikolla edessä on rakennesuunnittelupalaveri, DL maanrakentajien tarjouspyynnöille ja Rakenna ja remontoi -messut Myyrmäki -hallissa. Lisäksi odottelemme edelleen keittiö- ja kiintokalustekuvia ja suunnitelmapiirustuksia, jotka luvattiin jo pari viikkoa sitten. Näitä tarvitaan myös LVI- ja sähkösuunnittelussa.

Viikot menee niin hurjaa vauhtia, että pianhan pääsemme jo aloittamaan!


Panosta vs. pihistä suunnittelussa

Meillä eletään vielä talon suunnitteluvaihetta, mutta pian pääsemme itse rakentamiseen. Tässä vaihessa onkin hyvä jakaa teidän kanssa, mihin suunnittelussa kannattaa ensikertalaisena panostaa ja mistä ensimmäisenä nipistää, kun kaikkea ei ehdi tehdä.




Kukaan tuskin voi liikaa painottaa suunnittelun tärkeyttä rakentamisessa. Hyvä suunnittelu on onnistuneen hankkeen perusta. Suunnitteluun voisi käyttää vuosia ja jotkut käyttävätkin. Entä jos haluaa edetä nopeammin? Mihin suunnittelussa kannattaa käyttää aikaa ja mistä voisi säästää?


PANOSTA
1. Tavoitteiden määrittely
Projektin päätavoitteen (valmis talo) lisäksi tulee määritellä aikataulu, kustannukset sekä laatu. Mikäli budjetti on tiukka, pitää olla valmis tinkimään joko laadusta (esim. edullisemmat ratkaisut) tai aikataulusta (esim. tekee itse hitaammalla aikataululla). Jos taas aikataulu on tiukka, saattaa joutua maksamaan extraa kiireen vuoksi. Mieti, mikä on teidän projektin kannalta tärkeintä ja oleellisinta ja mistä tingitään ensimmäisenä.

2. Vaihtoehtojen kartoittaminen ja kilpailutus
Ei tarvitse olla asiantuntija, mutta on hyvä tietää, mitä on tekemässä. Jos aika ei riitä perehtymiseen, palkkaa hyvä vastaava mestari ja/tai osta muuttovalmis-talopaketti. Mitä vähemmän jaksat perehtyä yksityiskohtiin, sitä suurempia kokonaisuuksia kannattaa kilpailuttaa ja ostaa. Tällöin vastaavan osaaminen ja talotoimittajan luotettavuus ovat suuressa roolissa ja niiden valitsemiseen kannattaa panostaa.

Kilpailutuksessa tärkeää on saada vertailukelpoiset tarjoukset eri toimijoilta tai vähintäänkin tietää, mitä eroja niissä on ja minkä arvoisia nämä erottavat tekijät suunnilleen ovat. Näiden kanssa kannattaa olla todella tarkkana!

3. Muiden kokemusten lukeminen ja kysely
Kysy myös ne tyhmät kysymykset. Voi harmittaa myöhemmin, jos väärinymmärryksestä tai tietämättömyydestä tulee parin tonnin lisälasku tai kuukauden lisäaika. Itse ainakin mieluummin tunnen itseni tyhmäksi kyselemällä. Suunnitteluvaiheessa vielä ehtii tehdä muutoksia, jotka tulisivat myöhemmin kalliiksi.

Tiedonkeruusta on enemmän tässä postauksessa. Avaintoimijoiden referensseihin kannattaa myös ottaa yhteyttä jo ennen sopimuksen tekemistä. Tällöin tietää, miten homma on toiminut ja missä kohtaa toimija ei välttämättä ole parhaimmillaan. Monet rakennuttajat auttavat toisia samassa tilanteessa olevia mielellään.

4. Käytä ammattilaisia
Palkkaa kokeneita ammattilaisia, joilta saa oman palvelunsa lisäksi usein myös muita vinkkejä. Yhdistämällä kilpailuttamisen ja muiden kokemukset, löytää hinta-laatu-suhteeltaan hyviä tekijöitä.

PIHISTÄ
1. Säännöstele tutustumiseen käyttämääsi aikaa 
Varsinkin talotehtaat mielellään kutsuvat rakentajia kuulemaan palveluistaan. Tämä on toki hyvää palvelua ja hyvää tietoakin, mutta siihen saisi kulumaan uskomattoman paljon aikaa. Me pyysimme tarjoukset usealta talotoimittajalta ja kävimme muutaman luona käymässä tarjoukset läpi. Tarjousten jälkeen tietää jo paremmin, kenen kanssa kannattaa jatkaa keskusteluja ja käyttää enemmän aikaa.

2. Älä käytä montaa tuntia säästääksesi 100 euroa
Vaikka vaihtoehtojen vertailu ja kilpailuttaminen on kannattavaa ja sillä saa säästettyä rahaa, kannattaa miettiä, mitä kaikkea kannattaa vertailla ja kilpailuttaa. Vatupassien etsiminen kolmesta rautakaupasta voi viedä jopa kolme tuntia, säästö ehkä kaksi euroa. Bensaankin kuluu enemmän. Mikäli satasen saa säästettyä 10 minuutin googlauksella, on aika ollut erittäin tuottavasti käytetty! 

Sama koskee rakennusvaiheessa tavaran toimitusta. Mikäli itse hakemalla joutuu ajamaan 50km ja aikaa kuluu 2 tuntia (ehkä vielä auton vuokrakustannukset lisäksi), ei toimituksen rahtikustannukset välttämättä tunnu enää yhtä suurilta. Säästyneen ajan voi käyttää vaikka raksan siivoamiseen sen sijaan, että maksaa siitä kalliille timpurille.

3. Hoida samalla reissulla useampi asia. 
Aikaa ja vaivaa saa säästettyä, kun miettii hieman, miten ja milloin asiat hoitaa
Messuilla pääsee keskustelemaan monen eri toimijan kanssa. Eniten messuista saa irti, kun listaa sillä hetkellä tärkeimmät asiat ja selvittää etukäteen, ketä sen alan toimijoita messuilla on ja mitä heiltä haluaa kysyä. Suunnittelun alkuvaiheessa talotoimittajien kanssa pääsee keskustelemaan myös taloesittelyissä, joissa saa samalla hyviä toteutusvinkkejä. Monissa ovat myös rakennuttaja paikalla, joilta saa erittäin arvokkaita neuvoja ja vinkkejä projektiin!

4. Keskity asioihin, jotka vievät projektia eteenpäin
Hoida kysymys kerrallaan. Selvitä asiaa tarvittava määrä ja tee päätös, siirry seuraavaan. Vaikka itseäni ainakin kiinnostavat huomattavasti enemmän sisustus ja valaistus, on ne viemäritkin asennettava ja rakennuslupa saatava ennen kuin pinnat ovat millään lailla ajankohtainen asia. Yllättäen asioilla vaan kestää. Monesti asiat seisoo omassa päässä, eikä sitä edes huomaa. Puhelu on soittamatta jo toista viikkoa tai tarjouspyyntö laittamatta. Yrityksillä kuitenkin kestää tarjousten tekemisessä, suunnittelijoilla muutoksissa ja varsinkin virastoilla paperiasioissa. Odotellessa on hyvä valmistella seuraavana listalla olevaa kohtaa.


Suunnittelu on ehkä valmiiseen taloon muuton lisäksi rakennusprojektin mukavin vaihe. Siihen kuuluu paljon haaveilua ja innostusta, eikä raksaväsymys ja aikataulupaineet vielä paina hartioilla. Rahaakaan ei juurikaan ole vielä kulunut. Nauti suunnittelusta täysillä, kunhan ne vähemmän mieleisetkin asiat etenee!


Tämä kirjoitus osallistuu nettirautakauppa www.taloon.com:in blogikilpailuun. Tätä ja muita vinkkejä ajansäästöön voit käydä äänestämässä osoitteessa http://www.raksaniksit.fi. Kilpailu jatkuu 14.2.2014 saakka.


maanantai 13. tammikuuta 2014

Siirtyykö olohuone nykymuodossaan historiaan?

Huomasitteko tämän Helsingin Sanomien keskiviikkona 8.1.14 julkaiseman jutun "Tutut kodin tavarat häviävät"? Jutussa käsitellään tavaroita, jotka ovat pian jäämässä historiaan ja niiden vaikutusta sisustukseen. Suurin vaikuttava tekijä muutokseen on tekniikan kehittyminen, erityisesti sisällön siirtyminen netistä ladattavaksi. Tästä johtuen CD:t, DVD:t, Bluerayt, radiot, stereot, digiboxit ja tavalliset televisiot ovat siirtymässä historiaan. Ohjelmat ja musiikki ladataan netistä ja katsotaan Äly-TV:illä tai tietokoneeseen yhdistetyiltä näytöiltä. Myös E-Kirjojen ja nettilehtien yleistyminen tablettien myötä johtaa kirjahyllyjen ja lehtitelineiden tarpeettomuuteen.

Kun jokainen voi ladata omalle laitteelleen (tietokone, tablet, puhelin) haluamansa sisällön, olohuoneen TV-keskus sohvineen menettää merkitystään. Uutena ovat tulleet erilaiset "eristäytymiskalusteet", joissa voi rauhassa viettää virtuaalielämää. Myös vieraiden kanssa on siirrytty sohvilta suuren ruokapöydän ympärille. Ruokapöydän ääressä myös tehdään läksyjä ja töitä.

Yhä useampi taitaakin nykyään jättää television pääolohuoneesta pois, jolloin olohuone jätetään pääasiassa seurustelulle. Tämän sijaan rakennetaan kellareihin tai auloihin arkiolohuoneita, joihin on viritetty valkokankaat ja kunnon löhösohvat. Tämä saattaa kuitenkin johtaa siihen, että talon isoin ja upein tila jää hyvin vähälle käytölle. Tuleeko tulevaisuudessa trendiksi suuri ja mukava keittiö-ruokailutila ja erillinen, yksityisempi olohuone?

Meille ei erillistä leffahuonetta tule ja telkkari laitetaan perinteisesti olohuoneeseen. Telkkarikin on vielä ihan perinteinen, taulumallinen sentään! DVD/Blueray-soittimet ovat käytössä edelleen ja vuodelta 2000 olevat stereot, joissa cd-soittimen lisäksi sellainen historiallinen vekotin kuin kasettisoitin! Edustuskirjahyllyä meillä ei ole, mutta pieni kirjahylly(kaappi) tulee työhuoneeseen.

Uskoisin, että meilläkin tullaan käyttämään ruokapöytää monitoimikeskuksena, jossa piirretään ja askarrellaan, tehdään töitä, luetaan lehtiä ja istutaan vieraiden kanssa. Lisäksi haaveilen jutussa mainitusta eristäytymiskalusteesta, nimittäin Eero Aarnion pallotuolista. Siinä voisi puhua puheluita ja ottaa hetken omaa aikaa, vaikka lapset leikkisivät samassa tilassa. Näitä saa myös kaiuttimilla varustettuna.

Kuva: Design Eero Aarnio

Pallotuolin hinta Aarnion verkkokaupassa on 7070 euroa, joten ihan heti tätä ei meille hankita, mutta jos makkinoille tulee samantyyppinen, vähemmän futuristinen ja enemmän kukkarolle sopiva tyylikäs eristäytymiskaluste, saattaa se löytää tiensä kotiimme :)


Myös nämä veikataan HS:n jutussa häviäviksi tuotteiksi:
  • Lankapuhelimet, osoitemuistiot, puhelinpöydät ja -vastaajat 
  • Herätyskellot, kelloradiot ja munakellot 
  • Tuplapesualtaat ja isot kuivauskaapit
  • Suljetut keittiöt
  • Induktioliedelle sopimattomat kattilat ja pannut
  • Vanhat kahviastiastot
  • Tavalliset kahvinkeittimet vaihtumassa espresso- ja kapselikeittimiin.
  • Tavallisista avaimista tulee autonavaintyyppisiä elektronisia avaimia
  • Tavallisista vesihanoista siirrytään liiketunnistimella varustettuihin hanoihin
  • Hehkulamput ja halogeenit -> Rakenteisiin upotetut ledit
  • Kevyet ja kapeat laverit -> Munkeat sängyt ja runkopatjat
  • Valokatkaisimet -> liiketunnistimet
  • Massiivinen kirjoituspöytä-> Kätevä läppäritaso.


lauantai 11. tammikuuta 2014

Asuntomessut

Näin talven keskellä sitä alkaa ennemmin tai myöhemmin haaveilemaan keväästä ja kesästä. Minun tapauksessani yleensä ennemmin, koska en nauti tästä pimeydestä ja kylmyydestä. Auringon tultua tuntuu, että energiaa on ainakin kymmenkertaisesti!

Ensi kesänä meillä rakennetaan, joten ulkomaille emme ole suuntaamassa. Kesällä täytyy kuitenkin suunnata Jyväskylään, jossa järjestetään tämän vuoden asuntomessut. Messujen teemoina ovat Puu-Tarha ja Aalto. Rakentamisessa kiinnitetään erityistä huomiota puumateriaalien käytöön, vihertehokkuuden pilotointiin Suomessa, valaistukseen sekä ekologisiin arvoihin. Asuinalueella nautitaan luonnonläheisen elämän ja tiiviin kaupunkiasumisen parhaista puolista. 

Kuva: Asuntomessut

Aallon henki messualueella näkyy monimuotoisen asumisen yhdistäämisessä rajoja rikkovaan kekseliääseen arkkitehtuuriin sekä luonnonläheisyyden yhdistämisessä city-arkkitehtuuriin. Aalto tähtäsi suunnittelussa yksinkertaisiin, geometrisiin, kauniisiin ja samalla käytännöllisiin rakenteisiin.  

Tässä on varmasti yksi puhutuimmista ensi kesä messukohteista, Talo Luck. Alvar Aallon tyyli näkyy mielestäni hyvin; talo muodostuu tontin reunoille ja keskelle jää suojaisa ja valoisa atrium-piha. Myös sisätiloissa on toteutettu tavallisuudesta poikkeavia ratkaisuja. Juuri tällaisia, erilaisia kohteita asuntomessuilla haluaa nähdä, vaikka ne eivät kaikilta osin omaa asuntoihannetta vastaisikaan!


Kuva: Talo Luckin blogi


Kuva: Talo Luckin blogi


Luckin talosta voi lukeaa lisää heidän blogistaan. Myös muutamista muista messukohteista ja rakennuttajista pääsee lukemaan blogeista. 

  • Messualueelle rakentaa myös hiihtäjä Matti Heikkinen
  • Daaliatielle Dekotaloa rakennuttava Henna perheineen kertoo kattavasti messurakentamisesta ja projektistaan täällä.
  •  "Elämän lanka" -messutalossa on erikoisuutena teräsrunko ja erillinen pihasauna. 
  • Koiraystävällistä messutaloa, Hauhausia rakennetaan täällä. Hauhaus on reilu 100m2 Ainoakoti, jonka taloautomaatiossa on huomioitu myös perheen lemmikit.
  • Viisihenkinen perhe hakee Honkarakenteen muuttovalmiista hirsitalosta puhdasta ilmaa ja uutta alkua homeongelmien jälkeen.
  • Ensimmäistä kotiaan rakennuttavan perheen tunnelmia pääsee seuraamaan P.S. Putkeen meni -blogista täältä.
Myös Vantaa 2015-messurakentajien etujoukko on aloittamassa! Eye of the Tiger ja talo Savukvartsi aloittelevat urakkaansa. Savukvartsista tulee erilainen tyyppitalo, jonka tavoitteena on elinkaaren mukana taipuva, terveellinen talo, joka kuluttaa vähän ja kierrättää senkin. 


Messuilta odotan näkeväni tavallisuudesta poikkeavia, rohkeita ratkaisuja ja valintoja. Käytännöllisiä ja erikoisempia ideoita, joita voisi mahdollisesti soveltaa myös omassa kodissa. Tai sitten näkee, mistä ei ainakaan tykkää. Etenkin pihat kiinnostavat, koska sen toteutus menee joka tapauksessa kesälle 2015. Olen erityisen ilahtunut siitä, että pihoissa on tänä vuonna kasvimaita ja taimitarhoja! Viime vuoteen verrattuna kaipaisin enemmän vaihtelua pintamateriaaleihin, etenkin laattojen osalta. 

torstai 9. tammikuuta 2014

Tammikuussa tontilla

Nyt on kyltti ja postilaatikko viety tontille. Muutenhan siellä oli melko karua näin sateisena tammikuun päivänä. 

Kyltti ja postilaatikko kirvesvarsitiellä



Tontin pohjoisrajalla kulkee avo-oja, joka ei vedä minnekään. Vedet tulevat jatkossa imetytymään meidän salaojiin, mutta toistaiseksi ne lilluvat tontilla.

Kosteaa on

Nämä puut tullaan kaatamaan, kun rakennuslupa saadaan. Koivuja on noin 10kpl ja pienempiä kuusia parikymmentä. Kaksi koivuista on todella suuria ja täytyy kaataa useammassa osassa.

Kaadettavaa riittää

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Teräs- vai komposiittiallas?

Keittiöön on nykyään saatavilla erilaisia komposiittitasoja ja altaita. Komposiittitasot eivät ihan budjettiimme mahdu, mutta komposiittialtaan edullisuus yllätti. Tai en tiedä voiko 400 euron allasta pitää edullisena, mutta allas ei ole juurikaan kalliimpi kuin vastaava teräsallas.

Kuva: Stala

Valitsimme keittiöön Stalan Combo CEG51-komposiittialtaan. Myös mm. Frankella ja Lapetekilla on tarjota omat vastaavat tuotteensa, mutta Stalan altaassa on minikokoinen lisäallas, josta voi vaikka laskea juomavettä, kun muu allas on käytössä. Stalan allas on myös ulkonäöllisesti tyylikäs. Altaan saisi myös valkoisena, mutta myyjäkin sanoi, että kahvitahrat yms. kyllä ajan kanssa näkyvät siinä. Tummempaa ei tarvitse päivittäin hinkata puhtaaksi.

Lapetekilla (Blancon Silgranit-altaat) on eniten valikoimaa sekä komposiittialtaiden malleissa että väreissä.  Jäämme ehkä vielä harkitsemaan tiskipöydällistä allasta.

Kuva: Lapetek

Kuva: Franke


Verrattuna teräsaltaaseen, komposiitin ei pitäisi naarmuuntua yhtä helposti. Toisaalta jossain mainittiin, ettei komposiitti kestä kaikkia pesuaineita yhtä hyvin kuin teräs. Komposiitti näyttää hieman huokoisemmalta, mutta pitäisi olla erittäin hygieeninen ja likaa hylkivä. Komposiittialtaita on onneksi ollut jo jonkin aikaa markkinoilla, joten pahimmat ongelmat on huomattu ja tuotteita kehitetty. Käytännössä (pikaisen tutustumisen pohjalta) sanoisin, että suurin ero komposiitti- ja teräsaltaan välillä on ulkonäkö. 

Onko kellään kokemuksia komposiittialtaasta? Suositteletko?


Kuva: Stala

Yllä olevassa kuvassa oleva musta hana on aika kivan näköinen! Hanoja meille ei ole vielä valittu, täytyy tutustua valikoimaan. Stalalla on myös lisäosa-valikoima, johon kuuluvat mm. altaisiin täysin sopivat valutusallas, leikkuulauta ja apuallas. Nämä mahdollistavat yhden ison altaan ottamisen kahden pienemmän sijasta.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kodinkoneiden valinta: astianpesukone

Astianpesukoneelle vaatimukset olivat selkeät: puoli-integroitu ja hiljainen. Mielellään myös tilava. Täysin integroitua en halunnut siksi, ettei se näytä, koska ohjelma on valmis. Jotkut mallit heijastavat jäljellä olevan ajan maahan, mutta näkyykö se riittävän hyvin eri valaistuksissa?

Malliksi valikoitui siten Electroluxin ESI6800RAX
Desibeleiksi on merkitty 39 tai 42, mutta joka tapauksessa on hiljaisin saatavilla oleva malli. Astianpesukonetta tulee kuitenkin pyöritettyä paljon ja keittiö on avointa tilaa olohuoneen kanssa, joten ei ole kiva kuunnella jatkuvaa astianpesukoneen hurinaa. 

Plussaa energiatehokkuudesta, säädettävistä koreista sekä ajansäästötoiminnosta, jolla pesuajan voi määritellä oman aikataulun mukaan. Huippua!

Saimme astianpesukoneen kodinkonekampanjan vuoksi kaupan päälle, joten tässä kohtaa ei tarvinnut miettiä, kuinka paljon olemme valmiita maksamaan säästetyistä desibeleistä. Ilmaisia ne eivät ole.

Kuva: Electrolux

Nyt sopii vain toivoa, että koneen säilytystilat sopivat astioillemme ja sisältö on suunniteltu hyvin. Siitähän arjen sujuvuus astianpesukoneen kanssa on eniten kiinni. Onneksi yläkori on tarvittaessa säädettävä.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Kodinkoneiden valinta - keittotaso, uuni ja mikro

Kuten kylmälaitteet, myös lämmityskoneet ovat Electroluxilta. 

Induktioliesi EHI6532FOK
Keittotason osalta emme edes harkinneet muuta kuin induktiota. Kun induktioon on tottunut, hitaammat liedet tuntuvat samalta kuin tökkivä ja hidas nettiyhteys. Ei vaan malta enää odottaa. Ensimnmäistä kertaa induktiolla kokkaillessa saa olla tarkkana - itse onnistuin yhden paistinpannun ja yhden kattilan polttamaan pahasti pohjaan, kun en ollut tottunut nopeuteen.

Malliksi päätyi yhden rajoittamattoman ja yhden määritellut keittoalueen sisältämä malli, joka oli sopivassa hintaluokassa.  Keittotasolle mahtuu kerrallaan vain kolme kattilaa tai paistinpannua, mutta en muista koskaan neljällä levyllä kerralla kokanneeni. Lisäksi meillä on kaksi kasvavaa, suuriruokaista poikaa, joten ruokaa valmistetaan isoilla kattiloilla ja pannuilla.

Lisäksi käteviä toimintoja ovat powerbooster, lapsilukko sekä keittoalueiden yhdistämistoiminto, joka mahdollistaa esim. parilalevyllä kokkaamisen. Keittotaso myös näyttää ajan, kuinka kauan levy on ollut päällä tai vesi kiehunut. Ei enää löllöpastaa tai ylikypsiä perunoita!

Kuva: Electrolux


Uuni EOB3311AAW
Uunissa oleellinen toiminto oli kiertoilman lisäksi elektroninen paistolämpömittari, mikä on todella kätevä lihojen kypsentämisessä. Uuni ilmoittaa, milloin haluttu kypsyys on saavutettu ja lämpötilan näkee suoraan näytöltä sen sijaan, että pitäisi tiirailla pientä uunissa sisällä olevaa mittaria. Vastaavanlainen uuni löytyy myös nykyisestä keittiöstämme.

Pyrolyysi kuullostaa periaatteessa kätevältä. Ei enää uunin hinkkausta! Mutta: Toimiiko oikeasti vai onko lika vaan pahemmin palaneena uunin seiniin? Ehkä seuraavaan uuniin sitten.

Paistolämpömittarin ja hinnan lisäksi uunivalinnassa painoi väri. Valkoinen uuni sulautuu hyvin valkoiseen kaapistoon. 

Kuva: Electrolux


Mikroaaltouuni EMS17006OW
Integroitu mikro. Maksaa moninkertaisesti sen, mitä ei-integroidut, mutta niin paljon kätevämpi! Ei tarvitse puhdistaa päältä ja sivulta, ei liiku ja täyttää sille varatun tilan, jolloin näyttää paljon paremmalta. Mitään yhdistelmäuunia emme tarvitse, vain perusmikron, jolla ruoan saa lämmitettyä ja sulatettua. Väri ratkaisi mallin.

Kuva: Electrolux


Jään haaveilemaan intergoidusta espressokoneesta. Vaikka esim. Ikeasta sellainen löytyisi kohtuuhintaan (299e), ei keittiössämme valitettavasti ole sille paikkaa. Moccamaster jatkaa porinaansa aamuisin myös uudessa kodissa.

Kuva: Ikea




sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kodinkoneiden valinta - Kylmälaitteet ja liesituuletin

Mietimme pitkään keittiön kodinkonevalintoja: mitä toimintoja tarvitsemme säilytyksessä ja ruoanvalmistuksessa? Mistä haluamme maksaa?

Päädyimme valitsemaan Electroluxin koneet, sillä olemme olleet nykyisiin koneisiimme tyytyväisiä astianpesukonetta lukuunottamatta. Astianpesukoneessa on ajoittaista vedensyöttöongelmaa, eikä korjaajakaan osannut tehdä sille mitään. Pääsääntöisesti kuitenkin hoitaa hommansa.

Kylmäkalusteiksi halusimme täyskorkean jääkaapin ja pakastimen. Pakastimen tulee myös olla yhtä iso kuin jääkaappi, koska erillistä arkkupakastinta ei tule. Pakastinta käytetään meillä paljon. Kylmäkalusteet tulevat valkoisilla ovilla, ei integroituna.
 
Jääkaappi: ERF3864AOW
Oleelliset toiminnot: 
Tilavuus 359 litraa
Kylmäilmakierto, jolloin lämpötila pysyy tasaisena koko jääkaapissa
Aktiivihiilisuodatin, joka neutraloi hajuja ja pitää jääkaapin raikkaana


Kuva: Electrolux


Pakastin: EUF2944AOW
Oleelliset toiminnot: 
Tilavuus 251 litraa
Automaattinen sulatus

                             
Kuva: Electrolux 



Liesituuletin: Faber stillnovo
Halusimme liesituulettimen tällä kertaa kaapiin piiloon, jotta keittiö näyttää rauhallisemmalta. Domuksen myyjä suositteli tätä Faberin mallia, jossa liesituulettimen lisäksi kaappiin jää vielä mukavasti säilytystilaa! Liesituulettimesta tulee huippuimurilla ohjattava malli


Kuva: Smeg

Tästä Elican Celestial -liesituulettimesta jään vielä haaveilemaan. Haaveelle kun kertyy hintaa toista tuhatta euroa.


Elica Celestial
Kuva: Elica



lauantai 4. tammikuuta 2014

Nykyisestä mukaan - Lokki

Ostimme nykyiseen asuntoomme ruokapöydän ylle valaisimeksi suuremman Yki Nummen Lokki -valaisimen. Vaikka hinta hieman kirpaisi, en ole katunut päivääkään! Päin vastoin, usein tulee katsottua, kuinka hyvälle tuo valaisin näyttääkään. Siinä yhdistyvät hyvän valaisimen ominaisuudet: muotoilu, valoteho ja ajattomuus. Lokki valaisee eniten alaspäin, mutta läpikuultavuutensa vuoksi valoa leviää myös laajemmalle.



En koskaan hanki mitään vain siksi, että se on designia tai tietyn brändin alla tuotettua, sillä olen melko tarkka rahankäytön suhteen. Sellaisesta designista kuitenkin maksaa mielellään, mikä tuottaa arjessa iloa, toimii ja kestää. Tämän tyyppiseen designiin haluan panostaa jatkossakin. 


Ruokapöytää tuoleineen ei pakata muuttokuormaan. Pöytä on pieni, ja sekä pöydässä että tuoleissa näkyvät lapsiperhe-elämän jäljet. Haussa on vähintään 6 hengen ruokapöytä ja tyyliä on jo hieman haettu satunnaisilla huonekaluliikereissuilla. Pöytähankinta on kuitenkin ajankohtainen vasta vuoden päästä.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Nykyisestä mukaan - sänky

Muuttaessamme nykyiseen asuntoomme 2010, päätimme panostaa uneen ja lepoon ja ostimme sängyksi Hästensin runkosängyn.



Hästensin valmistuksessa käytetään vain luonnonmateriaaleja, minkä vuoksi se on hengittävä ja myötäilee kehoa ja keventää siihen kohdistuvaa painetta. Materiaaleina ovat puuvilla, villa, pellava ja aidot hevosen jouhet. Hästensit tehdään myös pitkälti käsityömenetelmin, mikä näkyy kestävyydessä - ja takuussa. Hästens antaa sängyilleen 25 vuoden takuun, mikä tarkoittaa sitä, että meillä on sängynosto edessä aikaisintaan 2035.


Olemme olleet sänkyyn varsin tyytyväisiä. Ei ole kesäisin hikoiluttanut! Alkuun sänky vaati hieman totuttelemista, sillä se oli aiempaa sänkyä jämäkämpi. Selkäongelmia ei ole sängystä johtuen näiden kolmen vuoden aikana ollut. Muutaman kerran olen kylässä nukkunut Tempurilla ja se taas ei jostain syystä sovi selälleni. Tai vaatisi pidemmän totutteluajan kuin yksittäisen yön jo valmiiksi rasittuneen selän kanssa.


Muistan olleeni hieman järkyttynyt sängyn tomituksen yhteydessä, sillä petauspatja haisi aivan järkyttävälle, jollekin hevoseen viittaavalle. Myyjän mukaan patjat saattavat alussa haista, mutta tuosta hajusta eroon pääseminen olisi vaatinut varmaan viikon tuuletuksen. Raahasin painavan patjan takaisin liikkeeseen, jossa hajua ei pidetty merkittävänä haittana, mutta saimme lopulta uuden patjan lisäksi pienen hyvityksen. Kuljetuskaan kun ei mennyt ihan putkeen. Uudessa patjassa ei vastaavaa ongelmaa ollut. Alkuvaikeuksien jälkeen olemme olleet tyytyväisiä tähän investointiin.

Sängyn runko on siniruudullinen, minkä vuoksi se on peitetty helmalakanalla. Lisäksi olen tehnyt sängyn päädyn ja siihen sopivan vartalotyynynpäällisen Vallilan kankaasta. Nämä taitavat mennä uudessa asunnossa vaihtoon, sillä kaipaan makuuhuoneen hieman eri tyyliä. Haluaisin myös seinään kiinnitettävät yöpöydät, koska niitä ei tarvitse siirrellä paikasta toiseen siivotessa ja pysyvät muutenkin paikoillaan.



torstai 2. tammikuuta 2014

Millainen on hyvä keittiömyyjä?

Saimme keittiöliikkeissä ihan hyvää palvelua. Sellaista palvelua, mitä noissa liikkeissä odottaa vähintäänkin saavansa. Yhteenkään loistomyyjään emme kuitenkaan törmänneet. Myyjät olivat ennemmin keittiösuunnittelijoita kuin myyjiä ja konsultatiivisia asiakkaan ongelmanratkaisijoia. Millainen sitten olisi loistava keittiömyyjä?


Hyvä keittiömyyjä:

  • Kartoittaisi ruoanlaittotottumukset ja säilytystilan tarpeen. Mihin asiakas on nykyisessä keittiössä tyytyväinen ja mistä haaveilee? Minkä verran on jo perehtynyt asiaan?
  • Esittelisi erilaisia käytännöllisiä ratkaisuja, joilla pystytään helpottamaan keittiötyöskentelyä ja hyödyntämään tilaa paremmin
  • Tarjoaisi ostajan budjetin mukaisia tuotteita ja vaihtoehtoja (esim. ottamalla perustason kodinkoneet, budjettiinne mahtuu kivitaso)
  • Tuntisi myytävät tuotteet erinomaisesti: niiden hyvät ja huonot puolet sekä hinnan. Nyt tuntuu, että suunnittelu tehdään mallinnusohjelmien varassa ja ilman sitä kustannustietoisuus on heikohkoa. On toki totta, että kaappeja, ovia, hanoja, altaita ja kodinkoneita on valtava määrä ja vaihtelevat usein, mutta kokeneella myyjällä pitäisi olla hyvä käsitys eri tuotteiden ominaisuuksista ja hintatasosta.
  • Ehdottelisi rohkeasti omaan, kokemukseen perustuvaan tietoon pohjautuvia parannuksia keittiön ulkonäön ja käytännöllisyyden osalta.

Kokemustemme perusteella myyjät keskittyivät enemmän ulkonäöllisiin seikkoihin ja keittiön asetteluun kuin käytännöllisyyteen ja ratkaisuihin. Toki lähtötietoja ja tarpeitamme käytiin lyhyesti läpi. Kerroimme omat ajatuksemme keittiöstä, mutta toivoimme myös avointa lähestymistapaa ja asiantuntijan suosituksia. Suunnitelmassa huomioitiin kyllä, että toiminnoilla on riittävästi tilaa ja ne on luonnollisesti sijoitettu, mutta tavallaan olisin toivonut, että suunnitelmaa olisi mietitty vielä yhden askeleen pidemmälle. Millä pienillä asioilla keittiöstä voidaan tehdä vielä toimivampi? Mitä uutuuksia on tullut markkinoille ja mitkä ratkaisut ovat nykykeittiöissä suosittuja? Nyt käytännöllisyyden ja toiminnallisuuksien miettiminen jäi itselle ja sitä mietimmekin paljon. Teimme myös muutamia muutoksia sen pohjalta. 

Harva rakentaja tai remontoija on parin vuoden sisään edellistä keittiötä ostanut, joten erilaisten vaihtoehtojen ja ratkaisujen esittelyä olisin kaivannut enemmän. Nyt jäi vähän mietityttämään, olisiko tilankäyttöä voinut vielä optimoida. Hyvä myyjä olisi saanut asiakkaan vakuuttuneeksi, että myymänsä tuote täyttää kaikki asiakkaan tarpeet ja pienetkin seikat on huomioitu, eikä asiaa kannata enää arpoa. 

Oletteko te törmänneet loistavaan keittiömyyjään?


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 pähkinänkuoressa

Näin vuoden päätteeksi on hyvä pysähtyä miettimään, mitä kaikkea vuoteen on mahtunut. Meidän perheelle vuosi 2013 on ollut erittäin onnellinen.

Tammikuussa saimme tietää odottavamme perheenlisäystä
Helmikuussa esikoinen aloitti osaviikkoisesti päivähoidossa
Maaliskuussa ihastuimme tonttiin ja
Huhtikuussa ostimme sen
Toukokuussa saimme tietää tulokkaan olevan poika
Kesäkuussa sain maan parasta startup-valmennusta
Heinäkuussa sairastelimme ja teimme töitä
Elokuussa jäin toista kertaa äitiyslomalle
Syyskuussa syntyi toinen suloinen poikamme
Lokakuussa opettelimme uutta arkea
Marraskuussa teimme paljon talosuunnitelmia
Joulukuussa haimme rakennuslupaa




Vuoden 2013 kohokohdat ovat liittyneet perheen kasvuun sekä talosuunnitelmiin. Vuonna 2014 on aika siirtyä suunnitelmista toteutukseen. Taloprojektin lisäksi on mahtavaa päästä seuraamaan millainen tyyppi pikkuveljestä oikein kuoriutuu. Näiden 3kk perusteella voisin veikkailla, että veljekset tulevat viihtymään hyvin yhdessä, toisistaan huolta pitäen. Eikä vauhtia tule jatkossakaan puuttumaan!

Olen aivan käsittämättömän onnellinen ihanasta perheestäni sekä siitä, että meillä on mahdollisuus toteuttaa haaveemme omasta, itselle rakennetusta kodista. 

Hyvää uutta vuotta!