torstai 23. tammikuuta 2014

Keittiökuvia!

Keittiökuvat saapuivat vihdoin ja tässä hieman maistiaisia tulevasta keittiöstämme. Olen edelleen todella innoissani tästä ja mielelläni kokkailisin jo uudessa kodissa!

Tässä keittiö-ruokailu-olohuone-tila, tosin vanhalla keittiö-pohjalla. Keittiöstä tulee kuvasta poiketen niemekemallinen ratkaisu, jolloin tila jää avarammaksi.

Keittiö-ruokailu-olohuone pohjaratkaisu

Alla tulevaa keittiötämme. Kuvat ja keittiö tulevat Domukselta.

Ruokailutilan suunnasta

Takka ei tule aivan noin lähelle kuin kuvissa. Pakastimen ja takan välille jää noin puoli metriä. Mietimme vielä rakennetaanko välissä olevaa seinää vai ei. 

Niemekkeen vasemmassa reunassa on niemekkeen alle avautuva kaappi. Näin saimme nurkan paremmin hyötykäyttöön.

Olohuoneen suunnasta

Liesituuletin on integroituna yläkaapin sisälle. Näyttää mielestäni näin yhtenäiseltä ja rauhalliselta. Kaappien yläpuolelle tulee epäsuora valaistus. 

Keittiöstä ruokalutilan suuntaan

Ruokailutila tulee niemekkeen taakse ja takaseinälle tulee iso ikkuna. Päädyimme lopulta sijoittamaan myös toisen ikkunan (kuvassa näkyvä pitkulainen ikkuna) ruokailutilaan keittiön sijaan. Altaan takana ikkuna olisi vielä mennyt, mutta en halua jatkuvasti hinkata rasvatahroja ikkunasta ja tiedän, että ne häiritsisivät minua kuitenkin jatkuvasti. Tästä syystä ikkunaa ei lieden taakse sijoiteta. Ikkunat ovat vielä pohjoiseen, joten aamuaurinkokan ei sieltä aamukokkia herättelisi.

Keittiö ja kuvat Domukselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti