lauantai 1. maaliskuuta 2014

Omenapuiden ja marjapensaiden säästäminen raksalla

Kuten olen aiemmin maininnut, tonttimme on rintamamiestalon vanha puutarha, ja siellä kasvaa omenapuita ja marjapensaita. Kasvualueelle ei rakenneta, mutta maanpinta nousee puolisen metriä. Selvitin hieman, onnistuisiko puiden ja pensaiden siirtäminen ja säästäminen ja mitä se vaatisi. Käytännössä kasvit pitäisi ottaa ylös maatöiden ajaksi ja istuttaa uusille paikoille, kun piha on nostettu.



Omenapuut
Tonttimme kolmesta omenapuusta naapurin rajalla oleva jää (valkea kuulas) ja toinen reunimmainen lähtee (antonovka). Keskimmäinen (jättimelba tai make) ei voi jäädä nykyiselle paikalle (vaikeuttaa maatöitä ja vie liikaa tilaa keskellä pihaa), mutta tekee todella hyvänmakuisia, suuria omenia. Se olisi siis erittäin tervetullut jäämään pihaamme, eri koordinaateilla vain. 



VAIHTOEHTO 1: Kokonaisen puun siirtäminen
Omenapuiden siirtämiselle otollisin aika on syksystä ja parhaimmat edellytykset selviämiselle on, mikäli ensimmäisenä vuonna katkoo juuret ja antaa levätä hyvin kasteltuna sijoillaan ja toisena vasta leikkaa oksat ja siirtää. Puun siirtäminen on myös sitä helpompaa, mitä nuorempi puu on. No, se juna meni jo, siirto olisi nyt keväällä, ennen kasvukauden alkua. Puut ovat varmaan 50 vuotta vanhoja, joten todennäköisyydet eivät huitele kovin korkealla. 

Juuret ylettävät yleensä yhtä pitkälle kuin oksat, tässä tapauksessa puhutaan jo yli 5 metrin halkaisijasta. Puu ei kuitenkaan välttämättä kuole, mikäli kaikkia juuria ei saada mukaan, mutta oksia on syytä leikata, koska puu joutuu käyttämään voimavaroja juurruttamiseen lehtien tekemisen sijaan. Oksia tulisi siis leikata reilulla kädellä ja sitten siirtää puu kaivinkoneella paikasta A paikkaan B. Puu tulee istuttaa yhtä syvälle kuin aiemmin, samantyyppiseen maahan ja samanlaisiin valaistusolosuhteisiin. Auringossa elävän puun siirtäminen varjoon hyvin todennäköisesti tappaa sen. 

VAIHTOEHTO 2: Lajikkeen varttaminen uuteen taimeen
Toinen vaihtoehto on varttaa nykyisestä omenapuusta kokonaan uusi puu. Tämä tarkoittaa vanhan puun verson istuttamista perusrunkoon. Perusrunkoja on saatavissa myös hidaskasvuisena, jolloin puu ei vuosienkaan päästä kasva kovin korkeaksi tai leveäksi. Kääpiörunko tuottaa myös ensimmäisen satonsa melko pian, mutta on tuettava koko eliniäksi, koska se kaatuu tuulen mukana helposti.

Varttaminen tapahtuu leikkaamalla olemassa olevasta omenapuusta edellisen kesän verso-oksa, joka vastaa paksuudeltaan perusrunkoa. Molempiin leikataan vinottaiset pinnat ja liitetään yhteen. Voilá, taimi alkaa kasvattaa vanhan omenapuun lajiketta tästä eteenpäin. Esimerkiksi Puutarhan viemää -blogista löytyy selkeät ohjeet varttamiseen. Päädymme todennäköisesti tähän vaihtoehtoon, koska puussa alkaa ikä näkyä, eikä sitä ole kovin tunnollisesti leikattu. Oma kasvien kasvatushistoriani ei ole ollut kovin menestyksekäs ja jos tämä(kin) operaatio päättyy pystyynkuolleeseen loppuun, niin uutta puuta sitten vaan kaupasta!

Marjapensaat 
Pensaista voisi säilyttää yhden punaviinimarjapensaan, yhden mustaviinimarjapensaan ja yhden karviaismarjapensaan. Näiden siirtäminen onnistuisi nettilähteiden mukaan lapiollakin. Pensaista tulisi omenapuiden tapaan tapaa karsia oksista ennen siirtoa, jotta juurtuminen uuteen paikkaan onnistuisi. En tiedä vielä lähdemmekö kuitenkaan yrittämään tätä, vaan istutammeko myöhemmin taimet. 

Marjapensaat viime keväänä

Raparperit
Kolmanneksi haluaisin säilyttää ihanat raparperit, jotka tontillamme kasvavat. Raparperien siirtäminen onnistuu usein hyvin,kunhan uusi kasvupaikka on suotuisa. mutta sato voi aluksi jäädä pieneksi. Siirto kannattaa tehdä syksyllä tai keväällä ennen kasvukautta.

Raparperit tontilla viime keväänä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti