keskiviikko 27. elokuuta 2014

Plussat ja miinukset: väliseinien valaminen

Talomme kaikki sisäseinätkin tehdään harkoista. Väliseinävalun plussat ja miinukset

Plussat:
  • Isojenkaan hyllyjen tms. kiinnityksessä ei tule ongelmia
  • Pistorasiat eivät pysy itsekseen paikoillaan ontossa harkossa, ne olisi täytynyt valaa tai kiinnittää jollain tapaa joka tapauksessa
  • Ovien ympäryksien valamista suositellaan joka tapauksessa, että karmit pysyvät paikoillaan.
  • Äänieristys parantuu

Miinukset:
  • Kustannus on jonkin verran suurempi: Tähän kului kolmelta hengeltä yksi työpäivä siivouksineen + betonit. Betonia ei kuitenkaan paljoa mennyt ja kuten yllä on mainittu, valutyötä seinät olisivat vaatineet joka tapauksessa.
  • Äänieristys paranee: tulemme varmaankin miettimään vielä moneen kertaan, miksei sisäpuhelimia asennettu. Talon toisesta kulmasta ei huudella yläkerran toiseen kulmaan, vaan asia pitää mennä viereen kertomaan. 

Ennen valamista kannattaa tarkastaa rakennesuunnittelijalta, että talon rakenteet kestävät täysvaletut seinät. Meillä asia tarkistettiin myös Parmalta, joka toimitti ontelolaatat.

Homma oli sottaista, mutta siivouksien jälkeen jälki oli varsin siistiä. Yksi harkko levähti suoraan porrasaukkoon, mutta onneksi sekin saatiin siistiksi. Viimeinen harkkokerros muurataan paikoilleen valun jälkeen.






tiistai 19. elokuuta 2014

Takka on saapunut tiluksille

Kuva: Tulikivi Oyj
Ihastuimme Tulikiven Aalto 4-takkaan jo reilu vuosi sitten. Matkan varrella ehdin pohtia onko vuolukivitakassa järkeä maalämmöllä lämpiävässä talossa. Parempaa ei kuitenkaan tullut vastaan ja saadessamme Asuntomessuilla yli 500 euroa aiempaa paremman tarjouksen, tartuimme siihen. Kaupan päälle tuli myös rosvopaistiuuni, jonka sijoituspaikka on vielä auki.
Kuva: Tulikivi


Mallissa ihastuimme sen moderniin ilmeeseen, pehmeyteen ja kahvattomuuteen. Takka on sisältä vuolukiveä, joten sen lämmönvarauskyky on hyvä. Ei ehkä auta akuuteimpaan viluun, mutta pitää asunnon lämpimänä pidempään. Jos maalämpöpumpulle vaikka tapahtuu jotain.

Valitsimme päältäliitettävän mallin, koska takaliitos ei mahdu tilaan. Samalla Schiedelin Permeter-teräshormi pääsee oikeuksiinsa. Otimme takkaan myös korvausilmaritilän etuosaan. Tasoitusurakoitsija kävi tasoittamassa takan tauksen. Seinäväriksi valitsimme saman Tikkurilan Palatsi-sävyn kuin aiemmassa asunnossamme.



Takkalähetys saapui tontille perjantaina. Miehen purettua kuorman sisälle, hän alkoi katsoa kiviä tarkemmin. Uritettua, uritettua ja uritettua. Oliko meille sittenkin lähetetty Hiisi-takka? Sisäosathan näissä kahdessa ovat samat.



Hiisi 4 Kuva: Tulikivi

Lopulta selvisi, että myös sisäkivien kuuluu olla uritettuja, joten takka on oikea, mutta pintakivilava oli kokonaisuudessaan jäänyt jonnekin matkan varrelle. Uusi ehdittiin jo lähettää, kun kadonnut lava saapuikin perille. Muuraus siirtyi kahdella päivällä, mutta se ei onneksi ihan päivästä ollut kiinni. En malta odottaa, että näemme takan kasattuna olohuoneessa!







lauantai 16. elokuuta 2014

Työmaakoppi etsii uutta kotia

Meillä on edelleen vesi-ja viemäriliittymä kaivamatta. Tämä jätettiin keväällä tekemättä, koska maa on hyvin pehmeää ja tiellä on kulkenut runkopystytyksen aikana paljon painavia autoja, jotka olisivat saattaneet vahingoittaa putkia. Runko alkaa olla valmis, joten on aika viemäreiden kaivuulle ja lopuille maatöille. Näitä varten tontille on tehtävä tilaa, joten varastona ja työmaakoppina toiminut rakennus etsii uutta työmaata tai pihaa, jossa sille on käyttöä. Löytyykö teiltä kopille uusi koti?






Mitat 3m x 2,7m, korkeus 2,2-2,5m
Sähköistetty
Jykevä ja ehjä runko, katossa nostokoukut
Lukittavat ovet kolmella sivustalla
Mukaan puurunkoinen pohja

Mietin pitkään kopin verhoilua puurimoilla ja sen hyödyntämistä kylmävarastona, mutta tilanpuutteen vuoksi se ei oikein onnistu. Toivottavasti koppi löytää pian uuteen osoitteeseen! 

Hintapyyntö 500 euroa/tarjous. Rakennusta saa tulla katsomaan. Yhteydenotot: aurinkopihalla@gmail.com

tiistai 12. elokuuta 2014

Hauskoja yksityiskohtia asuntomessuilla

Seuraavassa kuvasarja pienistä oivalluksista, jotka tarttuivat kameraan asuntomessutaloissa. En valitettavasti muista tarkalleen, mistä talosta kukin kuva on.

Smart Wall Paint. Seinä, johon voi piirtää tussilla ja pyyhkiä puhtaaksi. Loistava idea lastenhuoneeseen! Tai whiteboardiksi työhuoneeseen! En tiedä kuinka hyvin esim. pitkään olleet jäljet lähtevät, mutta ainakin hyvä vaihtoehto liitutauluseinälle. Tarvikkeet 2m2 kokoiselle seinälle kustantavat verkkokaupassa 146,2 euroa.


Liitutaulumaalilla maalattu ovi keittiötä vastapäätä. Olen haaveillut perheen yhteisestä liitutauluilmoitustaulusta ja tässä talossa se oli kätevästi tehty oveen, joka naamioitui samalla huomaamattomaksi.



Työpöytä kaapistoseinälle. Tässä yhdistyvät mielestäni loistavasti käytännöllisyys, tilan optimaalinen käyttö sekä ulkonäkö. Aloin heti miettimään, mahtuisiko tällaiset poikien huoneisiin. Huoneisiin on suunniteltu seinänlevyistä, 2,4 metrin kaapistoa, joten säilytystilaa on ehkä liikaakin ja pöytä voisi mahtua väliin. Menee ehdottomasti harkintaan.



Duster, ulkoseinään kiinnitettävä kuivauteline. Toimisikohan mattotelineenä? Kiva vaihtoehto joka tapauksessa varsinkin pienille kaupunkitonteille. Isomman, XL-version ovh. 599e.


Ihana kukkapenkki, jollaista suunnittelimme heti terassin laidoille. Varsinkin suuret vaalanpunaiset kukat ja pallopensaat kiinnittiväthuomion. Sivuilla oleva patolevy pitää hyvin veden poissa puurakenteista.


maanantai 11. elokuuta 2014

Asuntomessujen antia



Ehdimme onneksi muilta kiireiltä tekemään päivän reissun Jyväskylän asuntomessuille. Tarkka valmistautuminen oli tarpeen, sillä eroahdistuksesta kärsivä kuopus tuli mukaan ja kaikkien kohteiden kiertäminen kaksinkin olisi aiheuttanut information overload-ilmiön. Rakennusmaailman ja Dekon asuntomessunumeroiden tupsahdettua postiluukusta aloin tutustumaan kohteisiin ja lajittelemaan niitä must-see, jos-on-aikaa ja jätetään-väliin -luokkiin. Kymmenisen kohdetta tuli rankattua pois sillä perusteella, etteivät ne olleet yhtään meidän tyylisiä. Mm. Skammin talo olisi ollut arkkitehtoorisesti hieno kokea, mutta jätettiin väliin. Kymmenisen kohdetta pääsi must-see-listalle ja yhteensä taisimme kiertää noin 25 kohdetta.

Messujen konkreettisin anti oli Tulikiven messupiste, jossa tartuimme hyvään messutarjoukseen ja tilasimme takan. Visiitistä on jo hetki ja Aalto 4V päältäliitoksella saapuu tontille tällä viikolla. Schiedel Permeter siellä jo odotteleekin. Näistä lisää myöhemmin.


Aalto 4V. Kuva: Tulikivi

Messuille lähdimme metsästämään ennen kaikkea ideoita pintamateriaaleihin: laatat, lattiat, seinämaalit ja -tapetit sekä kylpy- ja saunatiloihin. Lisäksi silmäykset valaistukseen, pihoihin, sisäoviin, hauskoihin yksityiskohtiin ja kauniisiin sisustuksiin.

Täysin tyylimme mukaista kohdetta ei messualueelta löytynyt, mutta monesta kohteesta löytyi kivoja huoneita tai yksityiskohtia. Isku-talossa oli alakerrassa laattana hyvin samantyyppinen laatta kuin tämänhetkinen ykkösvaihtoehtomme, mutta valitettavasti siitä näkyi vain vähän suojapapereiden alta ja nekin osat olivat likaisia. Toisin sanoen ei vakuuttanut vielä täysin. Lumous-talon kiiltävä marmorilaatta oli upea, mutta sen olemme hylänneet lapsiperheen epäkäytännöllisyyden vuoksi.

Seuraavassa kameralle tarttunutta inspiraatiota messuilta:
















torstai 7. elokuuta 2014

Ilmastointi edistyy

Sisutekin Markku Antila on käynyt urakoimassa ilmastointiamme eteenpäin. Putket on nyt asennettuna yläpohjaan ja lähes kokonaan myös alakertaan.







Ilmastoinnin valmistuttua runkourakoitsija on asentanut yläkertaan höyrynsulun ja koolaukset. Ilmastointi ja tuuletusputket yms. on huomattavasti helpompi asentaa ennen höyrynsulkua, koska tämän jälkeen kattotuolien väliin joutuisi kiipeämään isojen putkien kanssa pienestä luukusta. Eristykset tulee myös huolellisemmin tehtyä, kun on tilaa toimia.




maanantai 4. elokuuta 2014

Katolla on tiilet!

Katolla on tiilien lisäksi myös lumiesteet sekä hormia vaille kaikki tuuletusputket ja huippuimuri. Talotikas on myös asennettu talon taakse. Tuuletusputket oli järkevä asentaa tiililadonnan yhteydessä, koska ei ole mitään järkeä ensin tehdä kattoa valmiiksi ja sen jälkeen purkaa soveltuvin osin, jotta putket saadaan paikoilleen. Katon välitila levytetään ja rapataan, levyt uupuvat vielä.




Kattotiilenä meillä on lyijynharmaa Monierin Ormax Protector+. Katon sävy on luonnossa todella kiva, tumma ja hieman sinertävä. Tiiliä jäi myös pieni pino varastoon, mikäli ajan kanssa yksitäisiä tiiliä rikkoutuu. Tiilillä on 30 vuoden takuu, joten niitä pitäisi muutenkin olla vielä pitkään saatavilla.

Lumiesteet ja talotikkaan tilasimme Sadex-verkkokaupasta. Hinta oli kohdillaan sekä tuotteissa että rahdissa ja toimitus tuli ajallaan. Täydennystilasimme samasta paikasta myös hätäpoistumistietikkaat ja muutamia puuttuvia osia. 


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Terassi ja parveke valmistuvat

Muiden hommien ohessa myös terassi- ja parvekerakenteet ovat edenneet. 

Parvekkeen tukirakenteiksi tuli teräsrakenteet Helsingin Metallityöltä  ja taloa vasten puukoolaus. Koolauksen päälle panelointi ja bitumihuopa vesieristeeksi. Parvekkeen lopullinen pinta tulee kiinni bitumin päälle asennettavaan koolaukseen. Terassille riitti kestopuukoolaus ja terassilaudat.

Puurakenteinen parvekekaan ei ole ihan yksinkertainen, mikä kannattaa huomioida rakennesuunnitteluvaiheessa, kun tehdään valinta ontelolaatta-, paikallavalu- ja puurakenteiden välillä. Halusimme parvekkeesta kevyemmän oloisen ja puukaiteilla, joten puurakenne sopi tähän hyvin. Vesieristys ja veden poisjohtaminen pitäisi kuitenkin tehdä myös betonirakenteisiin kuin myös koolaukset, mikäli terassilautoja käytetään pintarakenteena. Eli ei onteloillakaan riitä pelkkien elementtien nostaminen paikoilleen.





Alla terassilaudat asennettuna. Enää puuttuu terassiöljy, jolla laudat värjätään tummanruskeiksi. Puunsuoja-aineella käsittelimme laudat jo nyt. Terassilaudaksi valitsimme urittamatonta lautaa, koska urat tuntuvat ikäviltä paljaissa jaloissa ja roskat kerääntyvät uriin. Harkitsimme myös komposiittia, mutta siinä on sama uraongelma sekä hintaongelma, koska komposiitti on hinnaltaan moninkertainen kestopuuhun nähden. Komposiitti olisi vaatinut myös erilaisen koolauksen. Tällä kertaa emme arvostaneet helppohoitoisuutta niin paljon, vaan aidon puun fiilis ja pehmeys miellytti enemmän. Uudet komposiittilaatat näyttävät muuten myös hyviltä ja mukavilta, mutta emme lähteneet sen enempää selvittämään niiden asennustapaa. 



Terassilautojen väliä pohdittiin myös erikseen. Urakoitsijamme tiesi kertoa, että perinteisestä timpurinkynän raosta tulee puun kuivuessa varsin reilu. Laudat päädyttiin laittamaan lähes kiinni toisiinsa, ettei rako puun kuivuessakaan suurene liikaa. Mikä onkaan ärsyttävämpää kuin onkia avaimia/kynää/kolikkoa/veistä terassin alta! Mielestäni lopputulos on myös hyvännäköinen vai mitä olette mieltä?


Parveke puutarhanäkymineen on jo nyt yksi lempipaikoistani talossa, vaikka pintalaudoitus puuttuu vielä, samoin yläpohjan panelointi. Kuvassa näkyy myös tarkasti asennettu bitumihuopa. Terassin reunaan metsästimme vielä tippapellin.



lauantai 2. elokuuta 2014

Lattiavalu

Lattiavalu tehtiin torstaina 17.5. Valun teki urakoitsijamme suosituksesta Lattiatyö Moilanen ja homma hoitui vuosien kokemuksella varsin mallikkaasti. Ainakin maallikon silmään lattia on todella siisti ja tasainen. 




Betonit tulivat tuttuun tapaan Ruskolta. Betonia kului valuun yllättävän paljon, enemmän kuin anturaan. Valu on myös suhteellisen hidasta, joten pumppu- ja kuljetusautojen lasku juoksee. Lattiabetoneiden hinnaksi tuli yli 3000 euroa.


Alla juuri valettua pintaa. Valusta tulee jonkin verran roiskeita seinille ja ne on helpointa putsata heti seuraavana päivänä. Meillä valu ei kuulunut runkourakkaan eikä siten roiskeiden siivoaminen. Eikä heti hoksattu tai päästy niitä siivoamaan. Siellä ne on vieläkin ja hetki taitaa mennä rapsutellessa...



perjantai 1. elokuuta 2014

Lattiavaluvalmistelut, osa 2

Lattia on jo hetken ollut valettuna, mutta tässä vielä kuvasatoa, mitä valun alle laitettiin. Kuvassa keskellä yläkerran kylpyhuone vesiputkineen, sähköputkia ja raudoitusverkkoa



Verkot nostettiin oikeaan korkeuteen ja niiden päälle asennettiin lattialämmitysputkisto. Lattilämmityksen asensi LVI Trion kautta Koski&Saloranta näppärästi noin puolessa päivässä molempiin kerroksiin. SähköSpec ja LVI Aittasalo hoitivat myös hyvin aikataulussa omat putkensa kuntoon valun alle. 



Lattiaan tulevat kaivot, putket ja reiät kannattaa tarkistaa useampaan oteeseen. Lattiaan on todella hankala jälkikäteen asentaan mitään, ettei lattialämmitysputkisto vaurioidu.