sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Valmista pintaa

Kahden viime viikon aikana raksa on edennyt hyvää vauhtia. Pidän kuvat tällä kertaa pienempinä, koska puhelimella huonossa valossa otettujen kuvien laatu ei ole sieltä parhaimmasta päästä.

Runkourakoitsijamme Otepestin timpurit ovat asentaneet yläkerran laminaatit, listat, karmit ja väliovet sekä rakentaneet meille täydellisen <3 saunan!






Kri-Andin laatoittajat ovat edenneet kylpyhuonelaatoituksissa. Elimme varsin jännittäviä hetkiä sen suhteen, valmistuvatko laatoitukset ajoissa, koska vesieristeille jouduttiin tekemään näin:


Vesieristyksen alla oli käytetty väärää primeria, joten Kiilto ei olisi antanut minkäänlaista takuuta eristykselle. Eristeen alle oli jäänyt myös niin paljon pölyä, että se lähti melko helposti kuorimalla. Uusiksi meni siis vesieristeet ja Kri-And vaihtoi laatoittajat. Seuraavilla olikin jo parempi asenne ja nyt on vesieristys ainakin kunnolla tehty. Kaikesta huolimatta aikataulussa on pysytty ja tänään laatoittajat saumaavat viimeiset laatat ja laittavat silikonit. Valmiina huomiseen kiintokalustetoimitukseen (kuvat viikolta)!




Alakerran kylpyhuoneeseen valitsimme metallinhohtoisen mosaiikin valkoisen 30x60 -laatan ja mustan lattialaatan kaveriksi. Saumoitus 2mm saumalla. Yläkerran kylppäri on ihana, mutta kuvat olivat sen verran heikkolaatuisia, että esittelen sitä myöhemmin.

Meille tuli yhteensä 4 tehosteseinää. Tässä yläkerran makuuhuoneen ja työuoneen seinät. Seinät on maalattu itse.





LVI Trio on asentanut maalämmön ja lattialämmityksen. Hei hei vaan, raksalämmittimet!

SähköSpec on asentanut valot autotalliin, tekniseen tilaa ja varastoon ja virittänyt sähkökaappia ja pumppaamoiden keskuksia.

Kivikauhan aliurakoitsija SatuSepeli on käynyt asentamassa tontin takaosan sadevesikaivot sekä ojan salaojaputken ja levittämässä multakasaa ja tasannut pihaa.




Olemme myös itse olleet kaiken liikenevän ajan tontilla tai tavaraa hakemassa. Onneksi lapsetkin ovat tottuneet nukkumaan vaunuissa ja olen siten saanut päikkäriajatkin hyödynnettyä seinien ja saunapaneleiden maalauksessa, siivoamisessa ja muunlaisissa pikku hommissa. Myös appivanhemmat ovat olleet suureksi avuksi lastenhoidossa ja isäni on hoitanut peräkärryn kanssa talon jätehuoltoa.

Reipas vauhti on syytä ollakin, sillä teimme rohkean vedon ja irtisanoimme vuokra-asuntomme marraskuun loppuun. Myös muuttotarkastus on jo varattu. Hurjaa! TJ14, jaksaa, jaksaa! 

tiistai 11. marraskuuta 2014

Katsaus laatta- ja kylpyhuonetrendeihin

Sain Spalifessa katsauksen tämän hetken laattatrendeihin. Siihen, mitä tehtaat tarjoavat ja mitä asiakkaita eniten miellyttää.

Lattialaatoista suosituimpia ovat betoni- ja kivilaatat neutraaleissa maan väreissä, erityisesti vaalean harmaana ja beigenä. Ihan tummat laatat ovat jo hieman väistymässä suosionsa huipulta. Tummia vaihtoehtoja on vähemmän ja tummat vesikalusteet ovat lähes poistuneet. Nyt laitetaan ennemmin tummempaa seinää ja vaaleaa lattiaa.





Betonin ja kiven lisäksi pinnalla on lasi, jota on tarjolla sekä lasilaattoina että lasialtaina kylpyhuonekalusteissa. Hanoissa näkyy kuparia ja messinkiä.






Laatoissa näkyvät myös marokkolaiskuviot, jota on saatavana rauhallisissa, suomalaiseen makuun sopivissa väreissä.



Mikä trendeistä on suosikkisi? Oma suosikkini ovat kauniina kimaltavat lasilaatat :)

Yhteistyössä Spalife

lauantai 8. marraskuuta 2014

Iso valkoinen - oleskelutilojen laattavalinta

Oleskelutilojen laattaa etsiessä taisimme kiertää kaikki pääkaupunkiseudun laattakaupat tai ainakin -ketjut. Lähes kaikista löytyi yksi tai useampia avihtoehtoja, joihin kaupassa ihastui. Laattaa tulee alakerran kuiviin tiloihin, yhteensä noin 50 neliötä+portaat, joten ihan pienestä valinnasta ulkonäöllisesti tai rahallisesti ei ollut kyse. Kotona pähkäillessä alkoi valinta pikku hiljaa kirkastua. Tässä se on, tonttivierailulla käynyt Spalifen Flaviker Cityline white puolikiiltävänä. Se on ihana!



Kiiltoa - mutta ei liian liukas tai peilaava
Valkoinen - muttei puhtaan valkoinen 
Rauhallinen - muttei liian tasavärinen




Eksyin Spalifeen vähän vahingossa. Asumme melko lähellä Tammistoa, joten päätin kävelyllä käydä kurkkaamassa, sattuisiko siellä olemaan etsimiämme laattoja. Yllätyin varsin positiivisesti. Valikoima oli paljon laajempi kuin odotin ja peruslaattojen lisäksi myymälässä oli paljon todella upeita kuviolaattoja, kuin karkkikaupassa!



Spalifen laattavalikoima eroaa edukseen. Spalife tuo itse maahan valikoitujen italialaisten laattatehtaiden laattoja. Kärkinimenä palkittu La Fabrika-tehdas. Edelläkävijä, jonka tyyliä kopioidaan seuraavana sesonkina. Laatat ovat trendikkäitä ja koristeellisempia kuviolaattoja on paljon. Mm. suosituista 5x5 laatoista löytyy kymmeniä vaihtoehtoja sekä tummana että vaaleana.

Lisäksi Spalifesta löytyy kylpyhuonekalusteita ja heidän kauttaan saa teetettyä koko kylpyhuoneen uudistuksen. Kylpyhuonekalusteet tulevat saksalaiselta Burgbad-tehtaalta. Hanoista löytyvät sekä Arne Jacobsenin Volalle suunnittelemat hanat sekä Tapwellin valikoima. Lisäksi Spalifesta saa Villeroy&Bochin poreammeita. Myös kalustepuolella Spalife tarjoaa hieman erilaisia vaihtoehtoja. Kannattaa käydä kurkkaamassa!



*Yhteistyössä Spalife